HOITO-OHJEET PÖRRÖISILLE HIUKSILLE
Ovatko sateiset päivät sinulle kauhistus? Nostaako ajatus hiustenkuivaajan hajoamisesta kylmän hien pintaan? Hyviä uutisia! Seuraavat kuusi vinkkiä auttavat pörröisten hiusten kesyttämisessä niin hyvin, ettei p-sana tule edes mieleen.
1. Hallittua harjausta
Et todellakaan tarvitse harjaamisesta aiheutuvaa hiusten katkeilua vaikeuttamaan pörröisyydestä johtuvien lentelevien irtohiusten hallintaa. Kokeile vaihteeksi luonnonharjaksista harjaa. Luonnonharjaksiset harjat hoitavat suortuviasi hellästi. Niiden avulla hiuksen luonnollinen rasva leviää paremmin kuin muoviharjoilla, mikä auttaa vähentämään hiusten pörröisyyttä. Harjaamistyyli on yhtä tärkeä kuin harjavalinta. Hiusten harjaaminen latvasta aloittaen saattaa kuulostaa nurinkuriselta, mutta näin harjaamalla selvität matkan varrelle sattuvat takut nopeasti eivätkä hiukset katkeile tai vahingoitu yhtä helposti kuin ylhäältä alas kiskottaessa.
2. Shampoota päänahkaan
Pesetkö hiuksesi oikein? Tiedetään, tiedetään – mikä tässäkin perusjutussa muka voisi olla pielessä? Hiukset on kuitenkin täysin mahdollista pestä väärin. Shampoo hierotaan kevyesti päänahkaan, mutta sitä ei levitetä muualle. Puristele shampoovaahtoa kevyesti hiusten pituuksiin ja latvoihin samalla kun huuhtelet – tämä riittää hiusten puhdistumiseen. Muista siis: edes rasvaiset hiukset eivät kaipaa kovakouraista hankaamista – siitä aiheutuu lähinnä vaurioita ja pörröisyyttä!
3. Vähemmän lämpöä
Pörröisten hiusten muotoilussa on se ongelma, että useimpien hiustyylien tekemisessä käytetään kuumenevia muotoiluvälineitä suortuvien silottamiseen. Tämä saattaa ajan myötä vahingoittaa hiuksia ja lisätä pörröisyyttä entisestään. Helpoin ratkaisu tähän on antaa hiusten kuivua osittain itsekseen ja föönata niitä sitten viileällä ilmalla. Näin kosteus ei pääse katoamaan hiuksista muotoilun aikana. Äläkä anna itsellesi lupaa kuivata kutrejasi pyyhkeellä hieroen! Siitä aiheutuva kitka lisää hiusten pörröisyyttä. Taputtele ja puristele sen sijaan hiukset kevyesti kuiviksi pyyhkeellä.
4. Suojaukset kuntoon
Kuumenevia muotoiluvälineitä on lähes mahdotonta täysin välttää. Mainio tapa estää kosteuden pakeneminen vastapestyistä hiuksista on suihkeena käytettävä lämpösuoja. Suihkauta esimerkiksi TRESemmé Keratin Smooth Heat Protection Shine -suihketta märkiin hiuksiin ennen muotoilua suojataksesi kutrejasi korkeilta lämpötiloilta ja vähentääksesi pörröisyyttä.
5. Naamiohuvit
Hillitse pörröisyyttä tarjoamalla hiuksillesi kerran viikossa hemmotteleva tehohoito. Ravitsevat hiusnaamiot, kuten TRESemmé Keratin Smooth Deep Treatment -naamio, auttavat pitämään hiukset kiiltävinä, sileinä ja pörröttöminä. Lisää hiusnaamiota runsaasti märkiin hiuksiin, anna vaikuttaa 3-5 minuuttia ja huuhtele. Todellista hemmottelua kurittomille kutreille!
6. Anna hiusten säteillä
Kuiviin kohtiin kannattaa hankkia lisäsuojaa seerumilla. Kuivien tai märkien hiusten pituuksiin ja latvoihin levitettynä seerumi muodostaa suojaavan kerroksen, joka vähentää pörröisyyttä, kesyttää lentelevät irtohiukset ja saa hiuksesi näyttämään sileämmiltä ja kiiltävämmiltä.
Sinun ei siis tarvitse luopua toivosta saada kauniin sileät kutrit. Näitä vinkkejä noudattamalla varmistat, että "kiharakampaus" ei ole pelkkä kiertoilmaus pörröisyyden vaivaamalle hiuspehkolle.